Arviointi

Arviointi kuvataiteen opetuksessa

Kuvataiteen arvioinnissa painotetaan tasapuolisesti työskentelyn arviointia ja tuotoksen arviointia. Lisäksi huomioidaan oppilaan suorittama itsearvio. Arviointi on jatkuvaa, jokaisella kuvataiteen oppitunnilla tapahtuvaa. Arviointi suoritetaan tehtävänannosta riippuen keskustelemalla sekä yksittäisen oppilaan kanssa että koko luokan kanssa. Arvioinnista tiedotetaan oppilaalle lähinnä kirjallisesti tehtävän palautuksen yhteydessä tai suullisesti keskustellen sekä todistusarvosanalla.

Kuvataiteen arvioinnissa kiinnitetään huomiota neljään osa-alueeseen: taitoon, pyrkimyksen, kekseliäisyyteen ja ilmaisuun. Taitoa arvioitaessa huomioidaan erityisesti oppilaan perustekniikoiden hallinta ja materiaalien tuntemus. Myös oppilaan rohkeus kysyä riittävästi neuvoa tarvittaessa vaikuttaa prosessin onnistumiseen ja taidon kehittymiseen. Oppilaan pyrkimyksen arviointi tarkoittaa oppilaan tapaa syventyä ja kehitellä omaa työtään. Tämä ilmenee sekä tuotteliaisuutena että harkitsevaisuutena. Hän paneutuu töihinsä syvällisesti ja osaa lähestyä annettua tehtävää useasta eri näkökulmasta. Oppilaan työskentelytaito ja kiinnostus omaan tekemiseen on siten arvioinnin kohteena. 

Kekseliäisyydessä ja ilmaisussa arvioidaan oppilaan luovuutta. Onko oppilas kokeillut ennakkoluulottomasti välineiden mahdollisuuksia ja kyennyt omaan ongelman ratkaisuun. Miten oppilas ilmaisee ajatuksen ja tunteen työssään?


ARVIOINTI

HYVÄ OSAAMINEN (8)

Oppilaalla on kyky ilmaista havaintojaan ja mielikuviaan kuvallisesti ja hän pyrkii pois
kaavamaisista ratkaisuista. Hän tekee tehtävät valmiiksi ja omaa luovia ratkaisuja. Oppilaalla on kuvallisen ilmaisun perusasiat hallinnassa ja hän arvioi omaa taiteellista oppimistaan. Hän kykenee pitkäjänteiseen prosessinomaiseen taiteelliseen työskentelyyn

ALIN HYVÄKSYTTY SUORITUS (5)

Oppilas käyttää jatkuvasti kaavamaisia ratkaisuja, kopioi systemaattisesti ja matkii toisia.
Työskentely on lyhytjänteistä tai satunnaista, eikä hänellä ole lainkaan kiinnostusta kuvataiteeseen. Työ eivät täytä valmiin työn kriteerejä.


PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8

Oppilas osaa
  • ilmaista itseään kuvallisin keinoin
  • käyttää kuvan rakentamisen keinoja ja kuvataiteen ja kuvallisen median keskeisiä materiaaleja ja työskentelytekniikoita
  • valita työskentelyssään tavoitteisiinsa sopivimpia materiaaleja ja tekniikoita
  • selostaa kuvan tekemisen prosessia luonnoksista valmiisiin töihin
  • tunnistaa joitakin keskeisiä kuvataiteen ilmiöitä ja sijoittaa niitä ajalliseen ja kulttuuriseen yhteyteen
  • tarkastella ja tulkita taiteen ja viestinnän kuvia
  • hyödyntää taiteilijavierailuja, näyttely- tai museokäyntejä ja Internetin kulttuuripalveluja
  • erottaa, arvioida ja arvottaa erilaisten ympäristöjen ja esineitten esteettisiä ja ekologisia ominaisuuksia
  • tuntee suunnittelu- ja muotoiluprosessin eri vaiheet ja osaa soveltaa niitä työskentelyssään
  • tunnistaa kulttuuri- ja tyylipiirteitä arkkitehtuurissa ja esineissä kuvaviestinnän ja mediateknologian perusteita: valokuvausta tai videokuvausta ja digitaalista kuvan käsittelyä ja graafista suunnittelua
  • analysoida mediaesitysten sisältöjä, rakennetta ja visuaalista toteutusta
  • osaa havainnoida ja arvioida omaa oppimistaan ja hyödyntää muilta saatua palautetta omassa työskentelyssään
  • osaa taltioida työskentelyprosessiaan ja käyttää sitä hyödykseen itsearvioinnissa
  • pystyy tehtävän mukaisesti sekä itsenäiseen työskentelyyn että vuorovaikutteiseen yhteistyöhön muiden kanssa
  • osaa ohjatusti käyttää taideteoksia, ympäristön kuvia, luonnon- ja rakennettua ympäristöä, kirjoja, lehtiä, museoita, gallerioita ja tietoverkkoa tietojen ja elämysten lähteinä.